sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Torunissa hostellissa valmiina kaatumaan sankyyn kuurattuani itseni melkein puhtaaksi. Grunwald oli ja meni lahinna istuskellessa ja taaperrellessa markkinoilla. Jalat valittaa mutta antakoot valittaa.
Huomenna on tarkoitus jatkaa Torunin tutkimista ja ylihuomenna jatkaa Łodziin, jossa odottaa hyva tekstiilimuseo.

Warsowa oli yhta mulle sopiva kuin muistinkin. Tuli kaytya ne ykkoskohteet lapi ja paasin Grunwaldiinkin ajassaan torstaina. Juna matkustus on tainnut olla matkan eniten ahdistava osuus ja sekin vain kieliongelmien kanssa. Onneksi nyt on ne tarkeimmat lauseet paperilla Puolaksi niin voin osotella kun oma kolminkertaiseksi kasvanut puolan taitoni ei enaa riita. Maisemat ovat kylla todella kauniita. Rata kulkee usein keskella melko vanhaa ja alkuperaista Puolaa tai vanhojen melkein koskemattomien metsien lapi. Kaupassa kaynti onnistuukin jo taysin puolaksi, vaikka suuremmat numerot taytyykin joko kirjoittaa ylos tai onnistua arvaamaan. Niiden periaate alkaa olla vahitellen selvilla.

Loppuviikon suunnittelmana on Łodz, Kazimierz Dolny, Lublin, Zamosc, Sanok ja Krakova. Sain myos vihdoin aikaan kuusivuotisen unelmani ratsastuksesta Puolassa. Olen siis menolla naapurileirin puolalaisten tallille ensi viikolla, jonka muuten vietan melkeimpa kokonaa Krakovassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti